Sairastupa

Vihdoinkin alkaa helpottamaan. Meillä on ollut jo kuukauden verran sairastupa pystyssä. Tauti vain on vaihtunut. Kahden viikon flunssa pojalla tuntui jo paranevan kunnes sitten paheni todella nopeasti. Käytiin ensimmäisen kerran lääkärillä ja korvatulehdushan sieltä löytyi. Antibiootit kehiin ja ne poika on ottanut mukisematta lusikalla. Ruutalla suoraan suuhun en ole edes yrittänyt kun lusikalla maistuu lähes kaikki tarjottu. Viikko korvatulehdusdiagnoosista pojalla paukahti enterorokko. Kaksi päivää korkeaa kuumetta ja samalla pojalle nousi rakkoja jalkoihin ja käsiin. Onneksi rakkulat eivät tuntuneen paljoakaan haittaavan, pahempia päiviä olivat kuumepäivät. Viikko kuumeesta ja rakkuloiden nousemisesta oli rakkulat kuivaneet ja lähes kaikki ruvet jo irronneet. Ja jotta kuukausi sairastupaa saadaan täyteen niin viimeisen viikon otan minä nimiini. Tällä hetkellä parantelen omia enterorokon rakkoja. Hieman erilainen taudinkulku mulla kuin pojalla, mutta mieluummin näin päin, ettei pojalla paljoa rakkulat haitanneet.

Tässä kaiken sairastelun aikana pojalle tuli 9kk täyteen. Tällä kertaa ei ollut neuvolaa, joten kasvun arviointi jää kotivaa'an ja oman silmän varaan. Hieman taitaa tuo sairastelu olla ottanut osansa painonnoususta, mutta hitaasti on painoa tullut. Luultavastikin 7kg on rikki, hiuksen hienosti ja korkeintaa parilla sadalla grammalla. Meidän poika on ja pysyy siellä todella sirojen vauvojen kastissa. Yhden kaverin kanssa ollaan tässä matkan varrella vaihdettu lastemme kuulumisia varsinkin kasvun suhteen. Hänen tyttönsä on pari kuukautta nuorempi kuin meidän poika ja tämä tyttö on jo kilon painavampi. Taisi pituuttakin olla jo saman verran ellei jo hieman enemmänkin. Kuullostaa meidän poikaan verrattuna todella isolle tytölle, mutta normaalisti kasvanut normaalin kokoinen tyttö. Meidän poika vain on sieltä pienemmästä päästä.

Seisomaan meidän poika ponkaisi 8kk ikäisenä, mutta vaikka seisomaharjoituksia on takana jo puolitoista kuukautta, ei kävely ole vielä kiinnostanut poikaa. Hän kyllä siirtyy hitaasti olohuoneen pöydän laitaa vasten, mutta ei sitä vielä kävelyksi voi sanoa. Kontatakin poika osaa, mutta liikkuminen silti tapahtuu ryömimällä. Sen verran on ryömimistaito hiottu huippuunsa, ettei konttaukseen ole vielä ollut tarvetta. Välillä väläyttää vain pienen matkan kontaten ja jatkaa sitten matkaa ryömimällä. Liukkaalla lattialla ei välttämättä käytä edes jalkojaan vaan vetelee niitä perässä, eikä silti tunnu vauhti hyytyvän.

Istumaannousukin on tullut uutena. Aikaisemmin istuminen oli lähinnä puoli vahinko kun seisonnasta alastullessa tupsahti istuilleen. Viikko sitten lelujen kanssa touhutessa kävi ensimmäisen kerran itse istumaan ja sen jälkeen istumaannousuja on kertynyt joka päivä. Aivan puhtaita istuma-astentoja on kyllä harvakseltaa, toinen jalka jää useimmiten koukkuun ulospäin, mutta silloin yleensä ei poika maltakaan pysyä paikallaan kovinkaan pitkään. Yleensä tuntuu muistuvan mieleen, ettei ole hetkeen noussutkaan seisomaan ja tuolla jossain taisi olla se paikka missä on kiva seisoskella.

Ylös hän yrittää

Jepjep, nyt pitää äidillä kiirettä. Poika päätti, että nyt mennään ja ylös on päästävä, joten päivät menevät seisomaharjoitteluja valvoessa. Joka paikkaan täytyy päästä ylös ja välillä se valittu paikka ei ole sieltä turvallisimmasta päästä. Muutamat kups keikat ovat päässeet tapahtumaan, mutta kohta on taas menty ihan samaa vauhtia kuin kupsausta aikaisemmin. Jokohan kohta oppisi myös sen hallitun alastulon. Päiväunet ovat taas hieman lyhkäisiä, tuo touhuaminen kun on veressä niin ei aina pysty nukkumaan levottomien jalkojen takia.

Seiskakuisen neuvolan jälkeen maito nokkamukista upposi alkuun todella hyvin. Ja ruokakin maistui. Sitten tulivat ensimmäiset hampaat. Hieman hyytyi maidon juonti ja kasikuisen neuvolassa olikin puhetta kalsiumin saannista muutakin kautta. Painon nousu oli nyt tasaantunut, eli sitä oli tullut hieman enemmän kuin edeltävän kuukauden aikana, joten suurin huoli on jäänyt pois. Sovittiin kuitenkin, ettei seuraavaa neuvolaa odotella sinne vuoden ikään asti vaan käydään vaa'alla ja pituusmitalla 10kk ikäisenä. Katsomassa, että kasvaa edelleenkin tasaisesti. Eiköhän kasva, kunhan tuo suuri voiman ponnistus pystyynpääsemisestä tasaantuu niin voi energiaa jäädä hieman enemmän myös kasvuun. Mutta maitoa, maitoa, maitoa, sen verran kuin poika juo (ei siis juo mahdottomia määriä) ja kalsiumia myös jogurttivälipalojen muodossa.

Vanhempainvapaa on kohta ohi. Päädyttiin hakemaan pojalle hoitopaikkaa noin vuoden ikäisestä eteenpäin, joten oma töihin menokin oli sovittava. Palaan oman työpöydän ääreen vuoden vaihteessa ja iskä jää hoitamaan poikaa kotiin lopuksi aikaa. Hieman jännittää miten homma sitten toimii. En niinkään epäile, ettei mies pärjäisi pojan kanssa, mutta miten minä itse sitten olen kun en enää nää poikaa niin paljoa kuin nyt? Ja osaanko enää edes tehdä töitä? Ja, ja, ja... Jännittää, eikä niin paljoa edes hyvällä tavalla. Eikä vielä ole edes sen aika.