Jepjep, nyt pitää äidillä kiirettä. Poika päätti, että nyt mennään ja ylös on päästävä, joten päivät menevät seisomaharjoitteluja valvoessa. Joka paikkaan täytyy päästä ylös ja välillä se valittu paikka ei ole sieltä turvallisimmasta päästä. Muutamat kups keikat ovat päässeet tapahtumaan, mutta kohta on taas menty ihan samaa vauhtia kuin kupsausta aikaisemmin. Jokohan kohta oppisi myös sen hallitun alastulon. Päiväunet ovat taas hieman lyhkäisiä, tuo touhuaminen kun on veressä niin ei aina pysty nukkumaan levottomien jalkojen takia.
Seiskakuisen neuvolan jälkeen maito nokkamukista upposi alkuun todella hyvin. Ja ruokakin maistui. Sitten tulivat ensimmäiset hampaat. Hieman hyytyi maidon juonti ja kasikuisen neuvolassa olikin puhetta kalsiumin saannista muutakin kautta. Painon nousu oli nyt tasaantunut, eli sitä oli tullut hieman enemmän kuin edeltävän kuukauden aikana, joten suurin huoli on jäänyt pois. Sovittiin kuitenkin, ettei seuraavaa neuvolaa odotella sinne vuoden ikään asti vaan käydään vaa'alla ja pituusmitalla 10kk ikäisenä. Katsomassa, että kasvaa edelleenkin tasaisesti. Eiköhän kasva, kunhan tuo suuri voiman ponnistus pystyynpääsemisestä tasaantuu niin voi energiaa jäädä hieman enemmän myös kasvuun. Mutta maitoa, maitoa, maitoa, sen verran kuin poika juo (ei siis juo mahdottomia määriä) ja kalsiumia myös jogurttivälipalojen muodossa.
Vanhempainvapaa on kohta ohi. Päädyttiin hakemaan pojalle hoitopaikkaa noin vuoden ikäisestä eteenpäin, joten oma töihin menokin oli sovittava. Palaan oman työpöydän ääreen vuoden vaihteessa ja iskä jää hoitamaan poikaa kotiin lopuksi aikaa. Hieman jännittää miten homma sitten toimii. En niinkään epäile, ettei mies pärjäisi pojan kanssa, mutta miten minä itse sitten olen kun en enää nää poikaa niin paljoa kuin nyt? Ja osaanko enää edes tehdä töitä? Ja, ja, ja... Jännittää, eikä niin paljoa edes hyvällä tavalla. Eikä vielä ole edes sen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti