Melkein jo vuosi

Vuosi sitten Itsenäisyyspäiväviikonlopusta alkoi äitiysloma ja viimeiset viikot raskaudesta. Hyvin kulki ja hyvin myös nukuin. Ikävä on niitä unia, en ole koskaan nukkunut niin hyvin kuin raskausaikana! En ainakaan sen jälkeen, ollut yöllä muutakin puuhaa kuin vain nukkua rauhassa.

Kohta tulee pojalle vuosi täyteen. Ennen sitä kuitenkin on joulu ja uusi vuosi ja uuden vuoden mukana itse lähden takaisin töihin. En odota sitä innolla, en ollenkaan, mutta jos kuitenkin nauttisi vielä viimeisistä viikoista kotiäitinä ja viettäisi rauhallisen joulun. Ehtii sitä jännittää ja stressata arkipäiväeroa pojasta. Onneksi kuitenkaan ei poika mene ihan heti vuoden alusta hoitoon vaan jää alkuun muutamaksi viikoksi isän kanssa kotiin. Hoitoonlähtö on vasta synttäreiden jälkeen.

Viimeisen kuukauden aikana pojalle on ylähampaat alkaneet kurkkimaan ikenien läpi. Tällä hetkellä toinen etuhammas on jo tullut esiin ja kolme muuta on todella lähellä jo ikenen puhkaisua. Muitakin yläpuolen hampata kun kurkkii niin siellä ne jo näkyy ikenen läpi. Toivottavasti tällä satsilla ei kuitenkaan tulisi enempää hampaita vaan olisi hieman taukoa, sillä ruokaa ei tunnu poika oikein mielellään syövän. Maitoa menisi vaikka kuinka paljon, joudun hieman rajoittamaan sitä, ettei ihan juo litratolkulla. Tällä hetkellä ruokaa menee kohtuudella kun tarjoilee sen kylmänä tai huoneenlämpöisenä. Ja sekin auttaa kun olen antanut oman lusikan käteen niin sohii sillä sitten ruokailun lomassa sinne kuppiin. Sotkuhan siitä syntyy, mutta pientä se on vielä kuitenkin siihen nähden mitä sen varmasti on sitten kun oikeasti syö itse. Ja tällä hetkellä tärkeintä on, että ruokaa menisi edes jonkin verran, joten ruokailun jälkeen siivotaan vähän laajemmalti kuin vain ruoka- ja maitokupit pois pöydästä.

Yöt ovat myös olleet hieman haastavia. Näinköhän hampaiden tuo vaivaa vai onko poika vain siirtymässä yksiin uniin, jolloin päivällä kahdet päiväunet verottavat yöunia? Nyt ollaan nukuttu päivällä vähän vähemmän ja aikaistettu yöunille menoa puolella tunnilla ja sinänsä on hyvin mennyt. Onhan poika illalla ollut väsynyt, mutta silloinhan saakin jo olla. Aamupäivällä nukutaan ysin jälkeen yhdet unet, yleensä 40 min, ja puolen päivän jälkeen toiset. Nämä toisetkin ovat olleet viime aikoina sen 40-50 min. Ei vaan kummillakaan unilla nuku enempää. Pari viikkoa sitten toiset unet olivat vielä puolisentoista tuntia, mutta ei enää. Saa nähdä, onko poika siirtymässä yksiin uniin vai kiusaako hampaiden tulo päiväuniakin.

On ollut mielenkiintoista seurata pojan viime viikkojen kehitystä. Sanoja on alkanut yhdistämään esineisiin, kuulunymmärtämistä :) Pojalta voi esimerkiksi kysyä "missä pallo?" ja poika lähtee innosta kontaten etsimään palloa. Toinen mitä voidaan yhdessä etsiä on nalle. Näiden kahden lisäksi poika ymmärtää pusun ja tutin. Aina pyydettäessä poika ei anna pusua, mutta tajoaa vähintää posken pussattavaksi :D Ota-anna-leikki on myös kuuminta hottia. Tänään ei meinannut imuroinnista tulla mitään kun poika kulki imurin perässä ja halusi antaa mulle koko ajan imurin johtoa. Jos en tullut siltä vastaanottamaan tarjottua pätkää johdosta, huusi poika imurin päälle komennusäänteitä koko ajan kovempaa niin kauan että tulin. Joten vähän väliä oli käytävä pojan luona kun käsky kävi. Mikäs siinä, ihana poika, ei sillä siivouksella niin kiire ole.

Pesukoneen täyttö on myös kivaa, ainakin kun sinne voi laittaa paljon tavaraa (lähinnä sulloo sinne käyttämättömiä vaippoja) ja ottaa pois. Siinä touhussa menee yleensä pitkään. Ja voi sitä riemua kun kone on oikeasti päällä. Täytyi etsiä käyttöohjeesta lapsilukon näppäinyhdistelmä kun poika löysi start/pause-napin...

Pieni iso poika vai iso pieni poika?

Se on sitten jo 10kk täynnä! Kyllä on aika mennyt todella nopeasti. Oma töihin palaaminenkin on jo nurkan takana ja pojan hoitoonlähtökin jo alkaa häämöttää. Siitä konkreettinen muistutus oli postin mukana tullut hoitopaikkailmoitus. Ei kovinkaan yllättänyt, ettei meidän poika saanut paikkaa perhepäivähoidosta. Ne kun taitavat olla muidenkin mieleen. Meidän poika menee siis päiväkotiin. Sijainniltaan päiväkoti on kyllä todella hyvä, puolen kilsan päässä, joten vieminen ja hakeminen ilman autoa onnistuu varsin mainiosti. Toivottavasti poika sitten aikanaan sopeutuu hyvin päiväkotiin. Itse äitinä en usko sopeutuvani siihen kovinkaan hyvin...

Viime neuvola oli kaksi kuukautta sitten ja silloin poika oli kasvanut hyvin. Sen jälkeen olikin sairastelua kuukauden ajan ja ruokailu oli aika ajoin vähän heikkoa. Korvatulehduksen aikaan ruokailuun liittyi oksentelua ja enterorokon aikaan ei kiinteä ruoka tuntunut sopivan suuhun. Kuitenkin samaan aikaan poika oli vilkas ja liikkuva oma itsensä. Joten kai se oli arvattavissakin, ettei painoa paljoa kerry, mutta että painoa kertyi todella vähän niin se oli yllätys. Pituutta oli tullut käyrien mukaisesti, joten painon lisäys pituuden rinnalla tarkoittaa laihtumista. Ja kun poika on jo siro ennestään, ei laihtuminen kuullosta hyvälle. Onhan se kuitenkin ymmärrettävää, että kun sairastelee kuukauden ajan niin eihän sitä samaan tapaan syö kuin terveenä ollessa. Nyt kuitenkin olisi saatava hieman painoa takaisin pituuteen nähden, joten lisäilen ruokiinkin hieman öljyä, puuroihin olen aina hieman öljyä lirauttanutkin.

Jonkin aikaa jo mietin lähteekö meidän poika konttaamaan ollenkaan ennen kuin lähtee kävelemään. Viime viikon lopulla poika vihdoinkin uskalsi lähteä kävelemään käsivarsista tuettuina. Kävelytaitoa oli väläytellyt jo jonkin aikaa olohuoneen pöydän ympärillä pöytään nojaten, mutta muualle ja muuten tuettuna ei kävelyaskelia suotunut ottamaan. Nyt ollaan siis muutaman kerran päivässä harjoiteltu kävelyä ja tasapainoa. Ja tänään poika esitteli myös pitkänmatkan konttauksen! Lyhyitä, alle metrin matkoja poika on jo konttaillut, mutta se on tainnut olla liian hidas ja harjoituksen puutteen takia turhan vaivalloinen tapa liikkua. Ryömiminen on ollut se tapa liikkua, tähän päivään asti. Huomasin vain päivällä, että nyt mennään suurin osa matkoista kontaten ja ryömimiseen vaihtoi vasta kun ei kontaten vauhti riittänyt. Eikä matkan pituudellakaan tuntunut olevan väliä. Joten ehkä meillä nyt tästä alkaen kontataan ja harjoitellaan kävelyä. Ja sen taitaa hieman näkyä yöunille nukahtamisessa, rauhoittuminen sänkyyn tuntuu olevan hieman haasteellista. Haluaisi koko ajan vain pois ja sitten kun malttaa hetken olla paikoillaan, tulee uni samantien.

Sairastupa

Vihdoinkin alkaa helpottamaan. Meillä on ollut jo kuukauden verran sairastupa pystyssä. Tauti vain on vaihtunut. Kahden viikon flunssa pojalla tuntui jo paranevan kunnes sitten paheni todella nopeasti. Käytiin ensimmäisen kerran lääkärillä ja korvatulehdushan sieltä löytyi. Antibiootit kehiin ja ne poika on ottanut mukisematta lusikalla. Ruutalla suoraan suuhun en ole edes yrittänyt kun lusikalla maistuu lähes kaikki tarjottu. Viikko korvatulehdusdiagnoosista pojalla paukahti enterorokko. Kaksi päivää korkeaa kuumetta ja samalla pojalle nousi rakkoja jalkoihin ja käsiin. Onneksi rakkulat eivät tuntuneen paljoakaan haittaavan, pahempia päiviä olivat kuumepäivät. Viikko kuumeesta ja rakkuloiden nousemisesta oli rakkulat kuivaneet ja lähes kaikki ruvet jo irronneet. Ja jotta kuukausi sairastupaa saadaan täyteen niin viimeisen viikon otan minä nimiini. Tällä hetkellä parantelen omia enterorokon rakkoja. Hieman erilainen taudinkulku mulla kuin pojalla, mutta mieluummin näin päin, ettei pojalla paljoa rakkulat haitanneet.

Tässä kaiken sairastelun aikana pojalle tuli 9kk täyteen. Tällä kertaa ei ollut neuvolaa, joten kasvun arviointi jää kotivaa'an ja oman silmän varaan. Hieman taitaa tuo sairastelu olla ottanut osansa painonnoususta, mutta hitaasti on painoa tullut. Luultavastikin 7kg on rikki, hiuksen hienosti ja korkeintaa parilla sadalla grammalla. Meidän poika on ja pysyy siellä todella sirojen vauvojen kastissa. Yhden kaverin kanssa ollaan tässä matkan varrella vaihdettu lastemme kuulumisia varsinkin kasvun suhteen. Hänen tyttönsä on pari kuukautta nuorempi kuin meidän poika ja tämä tyttö on jo kilon painavampi. Taisi pituuttakin olla jo saman verran ellei jo hieman enemmänkin. Kuullostaa meidän poikaan verrattuna todella isolle tytölle, mutta normaalisti kasvanut normaalin kokoinen tyttö. Meidän poika vain on sieltä pienemmästä päästä.

Seisomaan meidän poika ponkaisi 8kk ikäisenä, mutta vaikka seisomaharjoituksia on takana jo puolitoista kuukautta, ei kävely ole vielä kiinnostanut poikaa. Hän kyllä siirtyy hitaasti olohuoneen pöydän laitaa vasten, mutta ei sitä vielä kävelyksi voi sanoa. Kontatakin poika osaa, mutta liikkuminen silti tapahtuu ryömimällä. Sen verran on ryömimistaito hiottu huippuunsa, ettei konttaukseen ole vielä ollut tarvetta. Välillä väläyttää vain pienen matkan kontaten ja jatkaa sitten matkaa ryömimällä. Liukkaalla lattialla ei välttämättä käytä edes jalkojaan vaan vetelee niitä perässä, eikä silti tunnu vauhti hyytyvän.

Istumaannousukin on tullut uutena. Aikaisemmin istuminen oli lähinnä puoli vahinko kun seisonnasta alastullessa tupsahti istuilleen. Viikko sitten lelujen kanssa touhutessa kävi ensimmäisen kerran itse istumaan ja sen jälkeen istumaannousuja on kertynyt joka päivä. Aivan puhtaita istuma-astentoja on kyllä harvakseltaa, toinen jalka jää useimmiten koukkuun ulospäin, mutta silloin yleensä ei poika maltakaan pysyä paikallaan kovinkaan pitkään. Yleensä tuntuu muistuvan mieleen, ettei ole hetkeen noussutkaan seisomaan ja tuolla jossain taisi olla se paikka missä on kiva seisoskella.

Ylös hän yrittää

Jepjep, nyt pitää äidillä kiirettä. Poika päätti, että nyt mennään ja ylös on päästävä, joten päivät menevät seisomaharjoitteluja valvoessa. Joka paikkaan täytyy päästä ylös ja välillä se valittu paikka ei ole sieltä turvallisimmasta päästä. Muutamat kups keikat ovat päässeet tapahtumaan, mutta kohta on taas menty ihan samaa vauhtia kuin kupsausta aikaisemmin. Jokohan kohta oppisi myös sen hallitun alastulon. Päiväunet ovat taas hieman lyhkäisiä, tuo touhuaminen kun on veressä niin ei aina pysty nukkumaan levottomien jalkojen takia.

Seiskakuisen neuvolan jälkeen maito nokkamukista upposi alkuun todella hyvin. Ja ruokakin maistui. Sitten tulivat ensimmäiset hampaat. Hieman hyytyi maidon juonti ja kasikuisen neuvolassa olikin puhetta kalsiumin saannista muutakin kautta. Painon nousu oli nyt tasaantunut, eli sitä oli tullut hieman enemmän kuin edeltävän kuukauden aikana, joten suurin huoli on jäänyt pois. Sovittiin kuitenkin, ettei seuraavaa neuvolaa odotella sinne vuoden ikään asti vaan käydään vaa'alla ja pituusmitalla 10kk ikäisenä. Katsomassa, että kasvaa edelleenkin tasaisesti. Eiköhän kasva, kunhan tuo suuri voiman ponnistus pystyynpääsemisestä tasaantuu niin voi energiaa jäädä hieman enemmän myös kasvuun. Mutta maitoa, maitoa, maitoa, sen verran kuin poika juo (ei siis juo mahdottomia määriä) ja kalsiumia myös jogurttivälipalojen muodossa.

Vanhempainvapaa on kohta ohi. Päädyttiin hakemaan pojalle hoitopaikkaa noin vuoden ikäisestä eteenpäin, joten oma töihin menokin oli sovittava. Palaan oman työpöydän ääreen vuoden vaihteessa ja iskä jää hoitamaan poikaa kotiin lopuksi aikaa. Hieman jännittää miten homma sitten toimii. En niinkään epäile, ettei mies pärjäisi pojan kanssa, mutta miten minä itse sitten olen kun en enää nää poikaa niin paljoa kuin nyt? Ja osaanko enää edes tehdä töitä? Ja, ja, ja... Jännittää, eikä niin paljoa edes hyvällä tavalla. Eikä vielä ole edes sen aika.

Päivän sana: maito!

Eipä tullut pieneen mieleen, että meillä tarvitsisi korviketta alkaa pohalle antamaan siinä määrin mitä nyt juotetaan. Käytiin 7kk ikäisen pojan kanssa painokontrollissa ja painoa oli tullut, mutta ei tarpeeksi omalla käyrällä pysyäkseen. Eli taas pojan painokäyrä vauhtui. Sen jälkeen terkka sanoi, että korviketta olisi syytä antaa kun meidän pojan kokoinen vauva tarvitsisi 6dl vuorokaudessa (eli 1dl/painokilo). Eipähän tätä tietty ja kun olen kuitenkin ruokailun lopuksi aina imettänyt (yöimetys ja -syönti on lopetettu) ja joka neuvolassa on kysytty vain kiinteiden syömisestä niin eipä osattu itsekään miettiä, että desilitratolkulla mitään korviketta juottaa.

Mitä imetykseen tulee, olin jo kyllä jonkin aikaa miettinyt, että oiskohan tää imetys meidän osalta tässä. Muutamia kertoja poika ei malttanut tissillä olla niin kauaa, että olisi saanut mitään, ja muinakin kertoina en tietenkään voinut tietää miten paljon sieltä maitoa sai. Olikin tarkoitus tällä neuvolakerralla kysyä imetyksen lopettamisesta ja korvikkeen annosta ruokailun yhteydessä, mutta enpä ehtiny. Ja nyt kun maitoa menee desin verran ruoalla ja kiinteää perään niin tissille ei sitä vähäänkään enää maltettu niin sai touhu jäädä. Ja koska mitään kovaa maitotursuamistissejä kun ei ole tullut niin taisi ollakin aika jättää se touhu ja jatkaa vain korvikkeella. Mutta olisihan se ollut mukava tietää aikaisemmin maidontarpeenmäärä!

Vaikka painoa ei ole suuria määriä tullut, on pituutta kertynyt ja poika on hyväntuulinen ja kehittyy normaalisti. Tällä hetkellä haetaan konttausasentoa aina silloin tällöin kun ei ole seikkailemassa ympäri kotia eri huoneissa. Vauhtia löytyy ryömimällä, joten vessan ja pesuhuoneen ovet on pitäny laittaa kiinni, jos ei ihan koko ajan ehdi perään katsomaan, että minne menee. Pesuhuoneessa pojettava iso roskis ja suihkun lattiakaivon kansi ovat suosikkikohteita mitä yrittää päästä tutkimaan oven ollessa auki.

Hampaita ei ole vielä tullut, mutta kaikki tuntuvat ikenien läpi. Hieman jo odotellaan ensimmäisien hampaiden tuloa, mutta vielä voidaan joutua odottamaan niitä. Neuvolassa terkka sanoikin pojan liikkeitä seuratessa, että voi hyvinkin poika oppia kävelemään ennen hampaiden tuloa. Kehitysvaiheet menevät yleensä vaiheissa, joten koska liike tuntuu nyt olevan pääasia niin hampaat saattavat joutua odottamaan vuoroaan. Mikäs siinä, hampaaton hymy korvasta korvaan on kuitenkin sydämiä sulattava!

Puoli vuotta

Niin se aika kuluu. Meidän poika täytti 6kk ja yllätti päivän myöhemmin vanhemmat lähtemällä ryömimään! Ihan ei osattu liikkeelle lähtöä ryömimällä odottaa sillä mitään suurempia merkkejä asiaan ei ollut. Pari viikkoa aikaisemmin poika keksi, että kierimällä saa maiseman vaihtumaan ja sillä se silloin tällöin vaihtoo paikkaa. Nyt pitääkin olla tarkkana mitä lattialle jättää ja katsoa pojan perään minne suuntaa sillä kun poika lyö vaihteen päälle niin aika nopsaa pääsee jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen etenemään.

Juhannuksen jälkeen meidän perhe sairasti kesäflunssaa monen muun ohella. Meistä pahiten kipeä olin minä, parina päivänä nousi kuume, ja poikakin oli ensimmäistä kertaa kipeä. Onneksi flunssa ei ollut niin paha, että olisi nenän vuorannut ihan umpeen, mutta pitkään se kesti. Oltiin hankittu lastentarvikeliikkeestä sängyn päädyn korokepalat ja nyt ne tulivat todella käyttöön. Sai poika nukuttua hyvin yöt kun laitettiin kahdet palikat korottamaan pääpuolta.

Puolen vuoden neuvolassa tarkastettiin pojan painon kehitys. 5kk neuvolassahan painoa oli tullut vain noin 100g eikä painon kehitys ollut kovin hyvää heti sen neuvolan jälkeen. Poika ei suostunut syömään kasvissoseita kuin hyvin vähän. Ja sitten tulikin se puolentoista viikon flunssa. Aloitin lihasoseiden annon kanasta viikkoa ennen 6kk päivää ja ne alkoivat maistumaan ihan toisella tapaa kuin pelkkä kasvissose. Onneksi silloin vaikeamman syönnin aikana aamu- ja iltapuuro maittoi hyvin. Tiedä sitten oliko pojan vatsan kovuudella vaikutusta syöntiin, sillä samoihin aikoihin vatsa alkoi kovettua. Hoidettiin vatsaa lisäämällä veden juonti ruoan yhteyteen (imetän edelleen ruokailujen jälkeen) sekä lisäämällä puuroihin tarpeen mukaan hieman mallasuutetta. Samalla jätettiin hedelmäsoseista banaani pois ja painotettiin mangoa ja luumua. Nyt on taas vatsan toiminta tasapainossa niin voidaan joku päivä kokeilla taas banaania sisältävää sosetta. Mutta ensin maistellaan enemmän possua sisältävää ruokaa, joten taivan vielä odotella sen banaanin kanssa.

Pitkästä aikaa jotain kuvia! Käytiin tuttavaperheiden kanssa Särkänniemessä. Vielä pitää meidän poitsun hieman kasvaa ennen kuin pääsee Angry Birds Landiin huvittelemaan mutta hieman aikaisemmin pääsee automatolle pikkuautoja parkkeeraamaan. Vielä touhu rajoittuu navan parkkeeraukseen ;)

Voihan väsy....

Nyt väsyttää. Viikko ollaan oltu jo pojan kanssa flunssassa, mutta onneksi ainakin omalla kohdalla pientä paranemista on tapahtunut. Flunssapäivien lisäksi yöt ovat yhtä kukkumista, syytä voi vain arvailla. Vahvimmat veikkaukset on kiusaava kova kakka tai sekaisin oleva rytmi. Puolen yön jälkeen yöt ovat pääsääntöisesti yhtä nukuttamista, vaikka poika on väsynyt. Ja kakka on todellakin ollut kovaa, johtuuko flunssasta ja riittämättömästä nesteytyksestä vaiko jostain mitä on syöny. Perunatta ollut nyt kohta viikon eikä ole vaikutusta ollut, mutta tänään kuulin että banaanillakin on vatsaa kovettavia vaikutuksia. Banaaniahan poika on saanut, joten nyt ei sitten sitä vähään aikaan. Mallasuutetta sai tänään, joten katsotaan huomenna tapahtuuko mitään. Luumuakin sai alkuviikosta ilman senkummempia vaikutuksia. Vettä olen antanut enemmän ruoan kanssa ja ihan hieman on kakka ollut löysemåää, mutta kovaksi vielä luokiteltavaa.

Mitä ruokailuun tulee, se tökkii. Varsinkin kasvissoseet. En tiedä onko aamupuuroannos niin komea, ettei nälkä vielä juurikaan vaivaa ja siksi ei niin herkulliset kasvikset jäävät kuppiin vai mikä on. Hedelmäsoseita menee hieman paremmin, mutta ei niitäkään ensimmäisien viikkojen tahtiin. Toivottavasti on vain välivaihe, sillä ruokaa pitäisi kasvavaan poikaan saada uppoamaan. 5kk neuvolassa ei enää ollut pojan kasvu ollut huimaa, joten saatiin ohjeeksi kasvattaa annoksia. Mutta paha niitä on kasvattaa kun ei enää maistu kuin vesi nokkamukista ja maito rinnasta.

Vielä ei ole poika keksinyt liikkumisen ihmettä eikä se taida tapahtua vielä vähään aikaan. Kevyesti kohottelee vähän yläruumistaan käsillä, mutta siihen se jää. Jalkoja koittaa mahan alle saada, mutta nämä eivät vielä tapahdu yhtäaikaa. Mutta mahalta selälleen päästään jo takaisin, joten välillä rullailee sivuttain. Kuten tänään kylvyssä keksi touhuta ja siinä oli täysi työ pitää poika pinnan yläpuolella kun rullasi kuin vanha tekijä :)

Juhannuksen jälkeen kävi kummityttö veljensä ja äitinsä kanssa kylässä ja touhua oli. Särkänniemen Koiramäki tuli tutuksi kun kävimme eläimiä ja koiria katsomassa. Olihan siellä katseltavaa alle 6v lapsille :) juoksia aitaukselta toiselle ja kun kotimatkalla kysyttiin mitä eläimiä tuli nähtyä niin ei mitään muistikuvaa! Ei sillä vauhdilla tainnut jäädä mitään muistikuvia kun aidalle päästyään ajatus oli jo seuraavan aitauksen luona :) mutta viihtyivät ja valokuvista jälkikäteen pääsee muistelemaan nähtyjä eläimiä. Meidän poika ei vielä eläimistä mitään ymmärtänyt, mutta oli tohkeissaan kun oli paljon touhua ja ihmisiä mitä katsella :) Lastenhoitohuone tosin oli täydellinen pettymys tuon ikäisen lapsen kanssa: hoitopöytä puuttui aivan kokonaan!

Ympäri mennään...

Meillä ensimmäinen vatsalleen pyörähdys todistettiin jo hieman ennen kuin 3kk oli täynnä. Eihän poika silloin vielä joka päivä pyörähtänyt ympäri, mutta yritystä oli. Ja nyt on taito niin hyvin hyppysissä, että yöunet ovat hieman alkaneet siitä kärsimään. Unen kevetessä alkaa vatsalleen kampeaminen ja yleensä löydän pojansängystä mahaltaan tai kyljeltään pinnoja vasten. Vaipan vaihdosta ja pukemisesta on tullut painiottelun omaisia hetkiä ja kaikki mihin poika vain ylttää hoitoalustalta lähtee liikkeelle.

Päiväunet ovat edelleen mitä ovat. Tai ne ovat oikeastaan vieläkin lyhentyneet. Kerralla unta riittää vain 35min eikä mikään tunnu auttavan. Oon koittanu venyttää unille menoa, että olisi vähän väsyneempi, mutta ei auta. Aika kun tulee täyteen niin touhu sängyssä alkaa ja ympäri ollaan menossa. Vaunulenkkejä olen kokeillut pidentää, mutta sielläkin vaunujen liikkeestä huolimatta herätään kesken lenkin. Automatkoillakaan ei enää nukuta vaan usein poika on hereillä ja nukahtaa vasta kun muutenkin tulee unen aika. Tosin nyt on kahtena päivänä ollut mysteeriunet, eli unta vain riittää tunnista toiseen. Toisella kerralla jouduin herättämään pojan kahden puolen tunnin kohdalla kun piti iltatoimille siirtyä. Mutta onneksi yöunet eivät alkuillan mahtipäikyistä kärsineet. Mitään "syytä" mahtipäikyille en ole keksinyt. Ehkä vain silloin oli hyvä nukkua kun väsytti.

Mitä soseiden syöntiin tulee, vielä ei ole tullut sellaista makua vastaan mitä poika ei olisi syönyt. Ensimmäisestä lusikallisesta alkaen kaikki tähän asti tarjotut ruoat ovat menneen. Tänään uutena makuna sai kukkakaalia perunan kanssa ja kaikki tarjottu meni. Olisi mennyt vielä enemmänkin jos olisi ollut vain tarjota. Kohtalaisen pienillä annoksilla vielä olen kiinteitä antanut kun ikää ei ole kuin vajaa 5kk ja tarkoituksena on vielä rintamaito pitää pääravintona. Kahdesti päivässä hieman runsas ruokalusikallinen, toisella kerralla kasviksia ja toisella hedelmää. Illalla ennen nukkumaan menoa ja ennen iltamaitoa poika saa velliä. Sormet ristissä, että maistuu ruoka yhtä hyvin tulevaisuudessakin! :)

Soseita kehii

Meillä tuli 4kk täyteen ja soseista tuli päivän sana :) Aloiteltiin soseiden maistelu toissa päivänä porkkanasta ja ja ei aivan järkyttävää vastaanottoa saanut. Pari kertaa päivässä pieniä määriä menee, mutta ei tietenkään vielä ymmärrä sen olevan ruokaa. Eikä suurempia määriä heti alkuun olekaan mielekästä alkaa tuputtamaankaan. Sen aika tulee kyllä ajallaan.

Pään kannattelu on edistynyt huimasti. Edelliseen postakseen vastailinkin miten sitä meillä "harjoiteltiin". Selällään makuu on niin pienten vauvojen puuhaa, joten eipä meillä aina selällään jaksetakaan pysyä. Ympäri mennään, sängyssä ja hoitopöydällä. Vikkelä tai kärsivällinen saa olla, jotta saa vaipan vaihdettua kun poika vääntää ympäri. Ensimmäinen omatoiminen pyörähdys tapahtui 3,5kk iässä ja nyt viikon päälle 4kk pyörähdys toisen kyljen kautta alkaa olla jo aika sujuva.

Hieman haasteita, tai oikeastaan aika paljon huutoa, aiheuttaa nukahtaminen. Vaunuihin ja auton koppaan nukahdetaan hyvin ja kitisemättä, mutta muuten huuto on hirmuinen. Ilmeisesti poika on oppinut nukahtamaan tissille enkä minä ole sitä ainakaan yrittänyt estää. Nyt sitten kerätään tämän tavan hedelmiä sillä eihän niistä eduista taistelematta luovuta. Yöllä poika kyllä nukkuu hyvin, tällä hetkellä viikon verran ollut yöunirytmi kasin-puol ysin aikaan nukahtaa ja ensimmäinen tai ainut yösyönti kolmen neljän aikaan. Mutta siis se nukahtaminen! Varsinkin päivällä! Väsytystaistelua, harhautuksia ja rauhoittelua pitkän pinnan lisäksi. Milloin katsellaan kattolappua, milloin sälekaihtimia ja koitetaan välillä käydä laskemassa sänkyyn. Ja meillähän nukutaan 30-50min päiväunia 3-5 kertaa päivässä. Kerralla ei vaan nuku enempää, joten päivät ovat täynnä touhua.

Kehityskaari... (kakkapäivitys)

Johan aikaa vierähti. Muutto oli jo hieman yli kuukausi sitten, mutta mun tavaroita makaa vielä muuttolaatikoissa. Yksi syy tavaroiden purkamiseen on ajan puute, mutta myös säilytystilaa puuttuu. Muutettiin nimittäin pienestä kaksiosta isoon kolmioon ja samalla kaikki vanhat huonekalut lähtivät mäkeen. Uusia ollaan sitten odoteltu ja käyty metsästämässä. Sohvat tilattiin jo ennen muuttoa, mutta ne tulivat vasta viikko sitten. Olohuoneessa ei ole vielä sohvapöytääkään, sillä löysimme vasta äsken mieleisen ja tilaustuotehan sekin oli. Mutta kohta sekin tulee. Pojan huone toimii tällä hetkellä varastohuoneena, sillä poika nukkuu vielä tietenkin meidän kanssa samassa huoneessa. Suurimmaksi osaksi paikkaansa odottavat mun askartelutavarat ja tilpehöörit. Miten ne mahtuivat siellä pienessä asunnossa olemaan kun nyt tuplaten isommassa asunnossa niille ei löydy ollenkaan paikkaa? Pitää vissiin hieman kriittisellä silmällä tutkailla niitä ja laittaa ylimääräiset myyntiin.

Poika kasvaa silmissä. Tosin itse en sitä niin huomaa, mutta vaatteet jäävät huvin nopeasti pieniksi. 60cm oli täynnä 3kk neuvolassa. Painon kehitys on hieman pienempää pituuskasvuun nähden, joten mitään pullapoikaa ei meillä vieläkään ole. Kestovaipat taitavat jäädä meillä nyt käyttämättä. En vain ole saanut tässä muuttotouhussa ja reissujen välissä niitä kokeiltua. Ja kun nyt pikkuhiljaa pitäisi alkaa siirtymään 3-koon vaippoihin, tuntuu ettei pojalla ole reisien ympärystä tarpeeksi. Kerran jo kokeilin seuraavaa vaippakokoa, mutta pissahan sieltä ohi reidestä tuli. Vielä siis pienemmillä vaipoilla, kakka vain ei enää kertakaikkiaan mahdu. Senkin takia isompi vaippakoko olisi pop.

Muuton aikaan pojan kakkatahti hidastui. Samalla alkoi posketkin pyöristymään. Mutta oisi niin paljon helpompaa pestä vaikka kaksi kakkaa päivässä niinkuin se oli ennen muuttoa kuin kaksi kakkaa viikossa! Voi sitä räjähdystä! Ja pään yli vedettävät bodyt! Ei niin mitään järkeä siinä yhdistelmässä. Sitä on sitten joka paikassa, pojan tukasta alkaen. Kerran löydettiin nenän pielestäkin, tosin taisi olla vain pesuroiske... Pahin tilanne sattui viikko sitten kun oltiin pojan kanssa fyssarilla käymässä. Räjäytti siellä sitten potin. Ja eihän siellä ollutta vauvanhoitopaikkaa oltu varustettu sellaista räjäystä varten. Aivan onneton allas ja liiketunnistimella toimiva hana, jossa ei ollut edes lämpötilansäätöä. Ja kylmää vettähän sieltä tuli, ja poika huusi kuin syötävä. Kakkaa oli taas joka paikassa ja sehän on liukuominaisuuksiltaan varsin lipevää. Kyllä oli työ pestä huutavaa ja rimpuilevaa poikaa, joka meinasi koko ajan livetä kädestä, ja vettä tuli ja ei tullut. Lopputuloksena oli kyllä puhdas poika puhtaissa vaatteissa ja kuivassa vaipassa, mutta kakkaa löytyi pesun jälkeen äidin paidasta (osan tahroista löysin vasta kotona), lattialta ja altaspöydältä roiskeina. Huh, mutta selvittiin.

Meidän poika siis päätyi fyssarille. Neuvolaterkka halusi meidän käyvän siellä 3kk neuvolan jälkeen siksi, että poika ei nosta päätään käsistä vedettäessä. Saatiin vinkkejä aktivointiin ja "diagnoosi", mutta mitään huolta ei kehityksen suhteen ole. Fyssari sanoi, että kaikki lapset eivät testitilanteessa kannattele päätään vielä myöhemminkään vaikka osaavat kannatella ihan normisti. Nyt viikko myöhemmin pää alkaa nousemaan jo mukana, kyljen kautta nostettaessa aivan täysin. Vatsalle kierähdykset on aloitettu, samoin lelut ovat alkaneet menemään suuhun. Niin se kehitys etenee, huimaa katseltavaa!

Niin ja mitä pojan keltaisuuteen tulee, ei siitä ole enää jälkeäkään! Taisi hävitä jo 2kk iän maita, mutta niin vaivihkaa, ettei sitä edes tajunnut.

Muuttohässäkkä

Suosittelen muuttamaan vaikka viimeisillään raskaana kuin parikuisen vauvan kanssa! Tosin saattaa muuttaminen olla muutenkin raskasta..

Me ostettiin rakenteilla oleva asunto vielä kun raskaudesta ei ollut mitään tietoa. Muuttopäivään ei siis itse voinut paljoakaan vaikuttaa. Muutosta teki kuitenkin hieman rauhallisempaa se, että vanha asunto irtisanottiin kuun loppuun ja uuteen pääsi muuttamaan jo perjantaina. Silloin siis alkoi hässäkkä. Laatikoita pakattiin jo kaksi viikkoa ennen muuttoa, mutta eihän viikolla päivisin mun pakkaamisesta mitään tullut kun pieni ohjelmatoimisto järjesti touhua. Puolet tavaroista jäi kovadta yrityksestä huolimatta pakkaamatta. Ja loppui myös laatikotkin kesken. Perjantaina mies lappasi nokkakärryjen kanssa pakatut laatikot pakuun ja roudasi ne uuteen kotiin. Minä hyppäsin pojan kanssa mukaan jousille ja koitin edes vähän ehtiä pintoja pyyhkimään. Kiirettä piti, että ehdittiin illan aikana saamaan uusi koti siihen kuntoon, että saatiin eka yö nukuttua pojan kanssa.

Sen verran poika kuullosteli ensimmäisen muuttopäivän touhuja, ettei unta paljoa tullut päivän aikana. Oikeastaan koko muuttoa edeltanyt viikko oli päivisin vähäuninen, pari puolen tunnin siipasua päivässä. Poika otti sitten unta takaisin toisena muuttopäivänä nukkumalla melkein koko päivän, mikä olikin pakkaamisen ja siivoamisen kannalta hyvä juttu. Onneksi mun vanhemmat olivat myös talkooporukkana, joten lapsenvahtivuoroista ei tarvinnut huolehtia.

Riittihän sitä hommaa myös varsinaisien muuttopäivien jälkeenkin. Kovin on poika kasvanut ja äitiyspakkauslaatikko alkoi jäädä pieneksi. Poika piti jo sellaista mekkalaa reunoja vasten aina herätessään, että varmaan naapuritkin kuuli. Vanhaan asuntoon ei pinnasänky mahtunut, joten vasta uuteen asuntoon oli mahdollista isompaa sänkyä pojalle hankkia. Ikean pinnasänky tuotti kuitenkin hieman haasteita kasausvaiheessa, vaikka kaksi insinööriä sitä yritti kasata. Tai ehkä juuri siinä se syy vaikeuksiin olikin :) Loppu hyvin, kaikki hyvin ja poika sai isomman sängyn.

Lypsyllä

Sairaalan papereissa meillä lukee kotiutuksen kohdalla täysimetys. Tilannehan oli kyllä täysin jotain muuta eli pullolla mentiin ja imetysyrityksiä lähinnä maidon riittävyyden kannalta. Sairaalassa maitoa alkoi nousta tulvimalla, joten lypsykoneeseen jouduin jo siellä, maitoa kun pakkasi rintoihin aivan liikaa. Sairaalakaapu oli aina märkä ja läikillä. Poika siis söi rinnalta vain sen mikä herui, mutta eihän se riittänyt.

Sairaalassa lyspäminen oli varsin helppoa. Ei tosin kovin kestävän kehityksen mukaista sillä tuttipullot olivat kertakäyttöisiä. Pumppu oli sähköinen, joten eipä tarvinnut muuta tehdä kuin istua ja pitää suutinta paikallaan. Kätevää! Pojan kerta-annos nousi viikon aikana noin 60ml ja oma maito riitti tähän hyvin. Kotiinlähtiessä sain napata jo valmiiksi lypsetyt maidot jääkaapista mukaan, sen verran oli maitoa kertynyt jemmaan.

Kotona odottikin hieman erilainen arki. Käsipumppu, minkä mies oli meidän sairaalassaoloaikana käynyt ostamassa. Lypsäminen kävi työstä, mutta onneksi heruin pumpulle. Kaikki eivät kuulemma heru, joten olin todella iloinen siitä, että korvikkeita ei tarvinnut hankkia. Tosin epäilyksen hetkiä oli, monta ja vähän väliä. Maidon tulo vaihteli, välillä jääkaappi oli pullollaan maitoa ja osa maidosta täytyi pakastaa, ja välillä täytyi pakastettua maitoa sulattaa käyttöön. Monta turhautunutta itkua tuli väännettyä, nettiä tutkittua että missä vika ja kuinka pitäisi lypsää. Netin lypsyohjeita en kuitenkaan noudattanut sillä 10 min kertarysäyslypsyllä per rinta sain yleensä kasaan enemmän kuin tarpeeksi. Ei tarvinnut 5min välein rintaa vaihtaa.

Olisihan lypsyn kanssa voinut jatkaa pidempäänkin, mutta väsy painoi todella pahasti pullonpyörityksen takia. Myös oma halu täysimetykseen ajoi pulloista pois. Netistä taas tutkimaan, miten pulloista pääsee eroon. Yleisin neuvo oli jättää pullot kylmästi vain pois. Meillä se ei kuitenkaan ollut edes vaihtoehto, sillä pojan keltaisuuden takia ruoan riittävyys ja nestekierto elimistössä oli tärkeää. Ja eihän poika ollut vielä edes kyennyt imemään rinnasta. Kaipasin vertaistukea ja suoranaista toimintasuunnitelmaa, sillä en ollut riittävän itsevarma asian suhteen. Keskustelupalstoilta löysin muutaman äidin kirjoitukset, joissa he olivat kertoneet onnistuneesta siirtymisestä pullolta rinnalle. Sitten vain päätin, että päivällä jokainen pojan ruokatauko alkaa imetyksellä.

Alkuunhan se oli varsinaista sähläämistä eikä hommasta tullut juuri mitään. Lähes täydet annokset oli annettava pullosta pojalle tissisähelön jälkeen. Mutta pikkuhiljaa rintaruokinnan juoni alkoi pojalle kirkastumaan ja tissi suuhun mahtumaan, että lisämaidon määrä alkoi vähenemään. Jostain luin, että 20ml ja alle lisämaidot voi unohtaa, ilmeisesti niiden tuoma hyöty on vain hieman pidemmässä ruokailujen väliajassa. Kun lisämaitoa pojalle maistui enää juuri nimeksi, jätin päiväsaikaan lisämaidon kokonaan pois. Siinä vaiheessa ruokailujen väli lyheni kolmesta tunnista kahteen, mutta pääasia oli että tissillä oltiin! Öisin oltiin oltu tähän mennessä vielä kokonaan pullolla, mutta päivien onnistuessa rintaruokinnalla aloin imettämään toisen yösyötön ja toisen syötön hoidin pullolla ja lypsin perään.

Lypsymaidon tarpeen vähetessä uskalsin myös toiselta yösyötöltä jättää pullotouhun pois ja niin meillä oltiin täysin rintaruokinnan varassa! Parissa viikossa oltiin siirrytty täysin pullotouhusta täysin rinnalle. Täyden rintaruokinnan alkuu tosin lypsin vielä aamupäivällä yhden kerran kaikenvaralle, mutta ne maidot päätyivät kaikki lopulta pakkaseen.

Netissä oli neuvona rintaruokinta/pullo-vaiheeseen, että alkuun vauvalle annettaisiin pullosta vähän maitoa, jotta jaksaa imeä rintaa paremmin, ja että vauva saisi täyden tunteen imetyksestä. Meillä tämä uuden opin mukainen menettely ei toiminut. Poika jäi siihen "imumoodiin", jolla aloitti, eli ei jostain syystä alkanut imemään pulloa paremmin rinnalle siirryttyään. Tämä myös toimi toiseen suuntaan eli kun lisämaitoa pullosta rinnan jälkeen tarjosin niin täytyi olla tarkkana ja pitää alkuun pieniä taukoja pullon tarjoamisessa sillä poika imutti hieman liian voimakkaasti pullosta. Välillä tuntui, että meinasi hukkua maitoon kun niin tosissaan imi, vaikka meillä oli käytössä hidasvirtaustutit pulloissa.

Käytin rintakumia imetyksen alkuvaiheessa jotta poika saa pienellä suulla paremman imuotteen isosta rinnasta. Hyvin varhaisessa vaiheessa sekaruokinnan alussa huomasin pojan väsähtävän tai kyllästyvän rinnalla, vaikka tiesin maidon heruvan hyvin. Kokeilin jatkaa ilman rintakumia ja niin ruokailu jatkui, hyvällä ruokahalulla. Maidon heruminenkin oli aivan toista luokkaa kuin kumin kanssa ja sotkemistahan se alkuun oli. Kahdella kädellä jouduin rintaa muotoilemaan ja sullomaan pojan suuhun, onneksi käytössä oli imetystyyny, jonka päällä poika makasi. Olin turhautunut rintakumiin jo heti ensimmäisestä käyttäkerrasta lähtien, sillä eihän se pysynyt kunnolla paikallaan kun poika touhusi käsillään. Välillä itsekin sähläsin kumin irti. Halusin siitä eroon mahdollisimman nopeasti. Onneksi niin kävi, vaikka imuote oli kyllä kumin kanssa parempi. Nykyisin poika imetyksen alkuun tuppaa imemään hieman väärällä otteella, mutta se ei tunnu maidontuloa haittaavan.

Keltainen

Niin se aika rientää. Oli tarkoitus kestovaippailla lähes alusta asti, mutta vieläkään ei ole yksikään kestovaippa päätynyt pojan päälle. Alkuun en edes uhrannut ajatusta kestovaipoille pojan pienen koon ja keltaisuuden takia. Tai ei keltaisuus mikään suoranainen syy ole, sen seuraus on oikeammin syy vaippakokeiluun.

Meidän poika syntyi hieman alle kolme kiloisena ja vaikka kuinka imetystä yritettiin, ei poika saanut imettyä maitoa juuri lainkaan. Paino pääsi putoamaan yli 7%, jolloin alettiin antamaan luovutettua äidinmaitoa pullosta. En alkuun ymmärtänyt tarkkailla pissavaippoja, sillä en osannut ensikertalaisena ymmärtää miksi. Tottakai näin jälkikäteen se on helppoa ymmärtää, jos ei tule pissaa, ei saa tarpeeksi nestettä. Vaihdoin vain vaipat ja ihmettelin vauvan pihkaa.

Poika kellastui ja meidän kotiinpääsy viivästyi. Vuorokausi vierähti valohoidossa, jotta bilirubiiniarvot saatiin laskuun. Korkeat bilirubiiniarvot väsyttävät vauvaa, joten meidän poika ei juurikaan ollut hereillä. Ainoastaan syönnin aikana ja sitten taas nukahti. Sen verran hormoonit ja väsymys sai oman pään sekaisin, että valohoito tuntui lähes maailmanlopulle. Huoli pienestä ihmisestä oli suuri, vaikka siinä oman sängyn vieressä poika oli hoidossa koko ajan. Eikä tieto keltaisuuden yleisyydestä auttanut lainkaan.

Pulloruokinnalla ja valohoidolla pojan paino nousi kohisten ja bilirubiiniarvot laskivat sen verran, että poika pääsi pois valon alta. Vielä meidän piti jäädä tarkkailuun puoleksitoista vuorokaudeksi, jotta saatiin varmistus siitä, ettei arvot nouse liikaa valohoidon jälkeen. Jännitti, mutta kotiin päästiin viikko synnytyksen jälkeen!

Vaikka poika oli keltainen kuin keltainen vain voi olla, kotona oltiin. Keltaisuus ei haittaa, jos vauva syö hyvin, paino nousee ja pissaa tulee. Ja meillä paino nousi ja pissaa tuli! Syntymäpaino ohitettiin jo viikko syntymän jälkeen ja pissavaipat painoivat todella paljon. Maitoa meni, onneksi oma maidontuotanto lypsämällä riitti hyvin. Meillä kerta-annokseksi vakiintui 60-70ml noin kolmen tunnin välein. Rintaruokintaan alettiin siirtymään kahden viikon kohdalla ja kolmannen viikon aikana pullo alkoi jäädä pois. Tällä hetkellä ollaan oltu vain rintaruokinnalla komeat kolme viikkoa! Rinnalta syöntiin auttoi pojan kasvaminen ja voimistuminen sillä alkuun poika oli todella pieni ja tuntui, ettei pojan suuhun edes mahdu tarpeeksi tissiä imuotetta varten.

Tällä hetkellä poika on vielä jonkin verran keltainen. Silmien valkuaiset ovat eniten keltaiset. 6-viikon ikäisenä 50-kokoiset vaatteet ovat jääneet pieniksi. Poika seurailee ympäristöään, tarjoilee sydämiä sulattavia hymyjä ja osaa ilmasita myös tyytymättömyyttään, jos palvelu ei pelaa tarpeeksi nopeasti. Keltaisuus ei siis tunnu enää haittaavan.

Synnytyskertomus

Täällä synnytys käynnistyi ilman sen kummempia ennusmerkkejä raskausviikolla 39+2. Tietenkin synnytystä valmistelevia tuntemuksia oli ollut jo useamman viikon, mutta synnytyspäivän aamuna ei ollut vielä mitään tietoa siitä, että vuorokauden vaihtuessa meillä on jo poika sylissä.

Aamulla siis heräilin normaalisti miehen kanssa aamupalalle ja köllähdin sen jälkeen sohvalle aamupäiväunille. Aivan kuin olin monena muunakin aamuna tehnyt. Hieman ennen puolta päivää heräsin "kuukautiskipukohtauksiin", joita oli jo aikaisemminkin tullut. Näitä lähinnä muutama yössään ja aamulla sitten olivat aina loppuneet. Ihmettelin tätä väärään aikaan tullutta kuukautiskipua alavatsassa. Ja kun kohta tuli toinen, olin aivan ymmyrkäisenä. Muutaman kipuilun jälkeen aloin kellottamaan ihan mielenkiinnosta ja niiden väli oli jo alle 10 minuuttia! Soitin siskolle, että onko nämä nyt niitä synnytyssupistuksia, koska vatsan kovettumista en havainnut kipujen aikana. Iltapäivän aikana tulin kyllä siihen tulokseen, että jotain tässä tapahtuu ja laitoin miehelle viestin, että ei sovi mitään menoa illaksi. Voi olla, että lähdetään ainakin tarkastuttamaan tilanne. Ja kävin vielä ruokakaupassakin siinä kaiken kipuilun keskellä.

Puolen neljän maissa totesin olevani sen verran kipeä, että soitin synnytyspäivystykseen. Siellä kehottivat ottamaan kuuman suihkun ja tulemaan käymään, jos ei enää kotona kipujen kanssa pärjää. Sanoivat kaksi muutakin syytä miksi lähteä, toinen oli lapsivedenmeno (streptokokkipositiivisuuden takia) ja kolmas oli lapsen liikkeiden väheneminen. Miehen tullessa kotia istuin suihkun alla kaksin kerroin ja komensin miestä syömään, kohta lähdetään sairaalaan. Eihän sieltä keittiöstä mitään ruoantuoksua alkanut tulemaan, sohvalle parkkeerasi nettiä selaamaan. Aikani kärvistelin suihkussa ja totesin, ettei tästä juurikaan apua ole ja kampesin itseni ulos. Hieman olin jo kivuissani ja kerroin pukevani päälle ja sitten mennään. Välillä olin kontillani lattialla kun yritin etsiä hyvää asentoa, mutta eihän sellaista löytynyt. Eikä siinäkään vaiheessa mies tajunnut kuinka kipeä olin. Jälkikäteen sanoi, ettei osannut ajatella mun olevan niin kipeä kun en valittanut yhtään.

Sairaalaan saavuttiin puolen kuuden maita. Laittoivat käyrille ja tutkivat. Supistuskäyriin ei kummoisia supistuksia piirtynyt, mutta selvisi, että olin jo 4-5cm auki! Ei sieltä enää kotia laittaneet, mihin mieheni oli valmistautunut. Pääsin suoraan synnytyssaliin ja alettiin kivunlievitystä kyselemään. Valitsin ensin kipupiikin, koska tunsin pärjääväni kipujen kanssa kunhan pahimman piikin niistä saisi pois. En kuitenkaan tuntenut saavani piikistä mitään apua ja jossain vaiheessa iltaa päädyttiin kohdunkaulapuudutukseen. Sen verran olin horkassa, että ajantaju katosi kokonaan. En tiedä olinko torkahdellut supistusten välissä, sille välillä tuntui. Ihan varma kuinka kauan kestin ennen kohdunkaulapuudutuken antoa, mutta kun se laitettiin, sain siitä vain toispuoleisen helpotuksen kipuihin. Jostain syystä toiselle puolelle pistetty piikki ei vienyt kipua, mutta toisella puolella ei ollut mitään tietoa kivuista. Siinä sitten päädyttiin uusimaan toisen puolen puudutus, mutta ennen kuin lääkäri ehti uudestaan tulemaan, tuli uusia tuntemuksia. Vatsaa alkoi vääntämään! Jossain vaiheessa tulin tulokseen, että nämä ovat niitä ponnistuksia ja siinä vaiheessa vaihdettiin suunnitelma puudutuksesta pudendaaliin. Lääkärin tullessa paikalle puudutusta laittamaan olin jo täysin auki. Hieman oli synnytys ottanut tuulta alleen, sillä alle puoli tuntia sitten olin ollut 6cm auki kohdunkaulapuudutusta laitettaessa. Eikä lapsivedet vieläkään olleet tulleet. Lääkäri kokeili puhkaista kalvoja, mutta yritykseksi jäi. Kuitenkin lääkärin kääntäessä selkänsä seuraavan ponnistuksen tullessa kuului pieni poks ja lapsivesi lorahti.

Vauhtiin kun oltiin päästy ja vaikka ponnistussupistukseni olivat hyvin lyhyitä, homma eteni vauhdilla. Itse pinnistämällä ja ponnistamalla sekä jonkun nenäsuihkeen auttamana sain ponnistuksista pidempiä. Puoli tuntia puserrettiin ja sieltä poika sitten kerralla putkahti maailmaan. Vaikka kätilö hieman yritti hidastaa pojan vauhdikasta maailmaantuloa, ei siitä mitään hyötyä ollut. Pään eteneminen kun hidastui niin alkoi syntymään kylkiedellä! Jälkikin oli sen näköistä, että vauhtia ei puuttunut. Pojan ensimmäinen parkaisukin tuli jo ennen kuin kokonaan ehti maailmaan. Tosin ei siinä ollut kuin sekuntien osista kyse sillä kiireellä. Terve poika, hiukan alle 3kg, kymmenen sormea ja kymmenen varvasta!

Kokonaisuudessaan raskausaika ja synnytys meni hyvin. Olen varsin iloinen ja tyytyväinen, etten tarvinnut epiduraalia. Se oli kyllä mielessä, että jos en kertakaikkiaan kestä niin sitten otetaan. Mutta onneksi en tarvinnut. Sen verran huvitin kätilöitä salissa, että tokkuroissani kysyin millon on viimeinen mahdollisuus ottaa epiduraali kun piti alkaa jo ponnistamaan! Enää ei ollut kuulemma mahdollista :)

Ei siinä sitten kauaa mennytkään

Taisi olla jopa seuraava päivä viime postauksen kun aamupäiväunilta heräsin supistuksiin. Alkuun en ymmärtänyt niiden olevan synnytyssupistuksia, mutta kun ne eivät lakanneet ja aloin kellottaa niitä, totesin, että jotain tässä nyt on tapahtumassa. Sen verran vauhdilla vauva tupsahti maailmaan ensikertalaiselle, että jo saman iltana 10,5h tunnin päästä supistusten alettua pieni poikavauva, alle 3kg, näki päivänvalon.

Sairaalassa oltiin hieman normaalia pidempään, sillä poika joutui ottamaan vauhtia sinivalohoidosta bilirubiiniarvojen kohottua. Ja niitä tälläkin hetkellä koitetaan kotona laskea. Tärkeää on tällä hetkellä, että maitoa menee ja pissaa ja kakkaa tulee ulos. Sen verran rankkaa pienen bilirubiinivauvan kanssa on, ettei tähän rumbaan enää kestovaippoja jaksa kokeilla. Niiden aika on sitten myöhemmin kun painoa kertyy ja poika virkistyy. Vauvan keltaisuushan väsyttää vauvaa.

Sen verran poika on pieni vielä, ettei tissittelystä oikein tule mitään. Sen takia mennään lähes kokonaan lypsyllä ja pulloruokinnalla. Se tuo oman rasitteensa arkeen kun ei voi vain tökätä tissiä suuhun ja antaa vauvan itse hoitaa ruokailu. Mutta hitaasti hyvä tulee ja lypsymaidon turvin syntymäpaino on jo viikossa ohitettu. Siitäkin huolimatta, että alkuun paino laski pojalla suhtkoht paljon ennen kuin siirryttiin lisämaitoon ja äidin lypsymaitoon.

Näistä jutuista voisin omat pienet jutut kirjoitella sitten kun arki vähän saa rutiinia ja itsekin saa tämän järkyttävän väsymyksen kuriin. Mutta nyt taas unille kun vauvakin nukkuu..

Jäitä poltellessa

Niin se aika vain kuluu ja täällä alkoi 40. raskausviikko. Vointi on edelleenkin hyvä, tai niin hyvä kuin se vain voi olla. Silloin tällöin tuntuu kuukautistuntemuksia ja harjoitussupistuksia, mutta niitäkin oikeastaan vain öisin. Olen saanut kuitenkin nukuttua öisin mallikkaasti, joten en edes tiedä, onko supistuksia tullut joka yö. Vauva on laskeutunut ja kävellessä vauva painaa välillä niin aika rankasti, hyvä ettei eilinen päivä tule ohi kun niin hitaasti pitää kävellä.

Päivät toistavat täällä tällä hetkellä hieman toisiaan. Hieman vaihtelua päiviin tuo viikonloput kun mies on myös kotona. Viikolla katselen kun pöly putoaa ja yritän keksiä jotain mielekästä tekemistä. Siinähän se ongelma onkin kun mitään pesänrakentamisviettiä ei ole eikä joka päivä viitsi siivota. Eilen ja tänään päivä on kuitenkin mennyt vauhdilla kun puolen päivän aikaan on hyvistä yöunista huolimatta simmahdus tullut. Eiköhän tämäkin muiden oireiden kanssa viittaa synnytyksen lähestymiseen, mutta kyllähän tuo viikkojen määräkin kertoo, että ei tässä enää kuukausitolkulla odotella ;)

Fiilikset lähestyvän synnytyksen suhteen vaihtelevat päivittäin. Toisina päivinä en malttaisi millään odottaa synnytystä, toisina päivinä jännittää todella paljon ja joskus jopa hieman pelottaa. Mutta kaiken tämän tunnevuoristoradan voi kai laittaa raskauden piikkiin. Normaalia varmaan tässä vaiheessa, kun ei enää jaksaisi olla raskaana. Johan tässä jo hyvä pätkä onkin oltu. Eikä odotusta yhtään helpota tieto, että vielä voi mennä kolmekin viikkoa ennen kuin mitään tapahtuu! Pari viikkoa sitten yöllä tuli harkkasupistuksia rumputulella niin ajattelin, ettei tässä enää kauaa mene. Siitä ne sitten rauhoittui ja nyt tuntuu että lasketun ajan mennään reippaasti yli ja mahdollisesti jopa käynnistykseen. Mutta vielähän tässä on aikaa. Hieman vain alan olemaan kärsimätön!

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joulu tuli ja meni, samaan syssyyn siskon poikakin sai nimen. Oltiin reissussa koko jouluviikko ja tuli todettua, ettei tuo autossa istuminen enää niin helppoa ole. Nyt siis kotona eikä tarkoitus ole enää lähteä reissun päälle. Johan tässä mennään 38. raskausviikolla.

Mitään pesänrakennusvimmaa ei ole tullut, se ei silti tarkoita ettei mitään kotona tulisi tehtyä. Hieman on muuttolaatikoita taas täytelty ja vauvavalmistelujen viimeistelyjä olen hoidellut. Siinä sen pesävimman puutteen huomaa, etten ole kovinkaan tarmokkaasti asioita hoitanut kuntoon. Sairaalakassikin on lähes pakattuna ollut jo muutaman viikon, kameran akkua ei ole ladattu ja vauvan sänkykin on vielä petaamatta. Vähän kerrallaa niin hyvä tulee!

Nukkuminen tai sen puute on alkanut ärsyttämään viimeisen viikon aikana. Öisin kun saisi nukkua niin nukun parin tunnin pätkissä 2-6 tuntia. Päivällä voi tulla aivan mahdottomia vässähdyskohtauksia, jolloin voisin nukahtaa istuilleni. Näin kävi myös siskonpojan ristiäisissä, onneksi virallisuudet oli ohi ja kahvittelut menossa. Pääsin kuitenkin levolle ennenkuin nukahdin sohvalle. Mielenkiintoa näihin viimeisiin raskausviikkoihin tuovat myös harjoitussupistukset, joita on nyt viimeisien kolmen neljän päivän / yön aikana tullut. Lähinnä öisin ja aamulla, päivisinen ole ainakaan huomannut, jos niitä on edes ollut. Niin se synnytys lähestyy, vaikka sitä se on tehnyt jo koko raskauden ajan :)

Vauvaa odottelee kotona myös pukin tuoma kantoliina. En ole vielä tämän mahan kanssa alkanut sidontoja opettelemaan, sillä en usko, että tämän tynnyrin ympärille kiedottuna oppisin kunnolla sidontoja. Liinaa mietin jo kauan sitten haluavani, jo ennen kuin raskaus oli edes ajankohtaista. Ja nyt muuton lähestyessä liinalle varmasti tulee käyttöä. Voi jotain pientä tupsaa muuton eteen kaksin käsin ja silti pitää vauva lähellä. Mies ei ole kuitenkaan syttynyt liinalle, mutta kannelkoon hän sitten vauvaa käsillään. Tulee ainakin vuosien salitreenille jotain käyttöä ;)