Synnytyskertomus

Täällä synnytys käynnistyi ilman sen kummempia ennusmerkkejä raskausviikolla 39+2. Tietenkin synnytystä valmistelevia tuntemuksia oli ollut jo useamman viikon, mutta synnytyspäivän aamuna ei ollut vielä mitään tietoa siitä, että vuorokauden vaihtuessa meillä on jo poika sylissä.

Aamulla siis heräilin normaalisti miehen kanssa aamupalalle ja köllähdin sen jälkeen sohvalle aamupäiväunille. Aivan kuin olin monena muunakin aamuna tehnyt. Hieman ennen puolta päivää heräsin "kuukautiskipukohtauksiin", joita oli jo aikaisemminkin tullut. Näitä lähinnä muutama yössään ja aamulla sitten olivat aina loppuneet. Ihmettelin tätä väärään aikaan tullutta kuukautiskipua alavatsassa. Ja kun kohta tuli toinen, olin aivan ymmyrkäisenä. Muutaman kipuilun jälkeen aloin kellottamaan ihan mielenkiinnosta ja niiden väli oli jo alle 10 minuuttia! Soitin siskolle, että onko nämä nyt niitä synnytyssupistuksia, koska vatsan kovettumista en havainnut kipujen aikana. Iltapäivän aikana tulin kyllä siihen tulokseen, että jotain tässä tapahtuu ja laitoin miehelle viestin, että ei sovi mitään menoa illaksi. Voi olla, että lähdetään ainakin tarkastuttamaan tilanne. Ja kävin vielä ruokakaupassakin siinä kaiken kipuilun keskellä.

Puolen neljän maissa totesin olevani sen verran kipeä, että soitin synnytyspäivystykseen. Siellä kehottivat ottamaan kuuman suihkun ja tulemaan käymään, jos ei enää kotona kipujen kanssa pärjää. Sanoivat kaksi muutakin syytä miksi lähteä, toinen oli lapsivedenmeno (streptokokkipositiivisuuden takia) ja kolmas oli lapsen liikkeiden väheneminen. Miehen tullessa kotia istuin suihkun alla kaksin kerroin ja komensin miestä syömään, kohta lähdetään sairaalaan. Eihän sieltä keittiöstä mitään ruoantuoksua alkanut tulemaan, sohvalle parkkeerasi nettiä selaamaan. Aikani kärvistelin suihkussa ja totesin, ettei tästä juurikaan apua ole ja kampesin itseni ulos. Hieman olin jo kivuissani ja kerroin pukevani päälle ja sitten mennään. Välillä olin kontillani lattialla kun yritin etsiä hyvää asentoa, mutta eihän sellaista löytynyt. Eikä siinäkään vaiheessa mies tajunnut kuinka kipeä olin. Jälkikäteen sanoi, ettei osannut ajatella mun olevan niin kipeä kun en valittanut yhtään.

Sairaalaan saavuttiin puolen kuuden maita. Laittoivat käyrille ja tutkivat. Supistuskäyriin ei kummoisia supistuksia piirtynyt, mutta selvisi, että olin jo 4-5cm auki! Ei sieltä enää kotia laittaneet, mihin mieheni oli valmistautunut. Pääsin suoraan synnytyssaliin ja alettiin kivunlievitystä kyselemään. Valitsin ensin kipupiikin, koska tunsin pärjääväni kipujen kanssa kunhan pahimman piikin niistä saisi pois. En kuitenkaan tuntenut saavani piikistä mitään apua ja jossain vaiheessa iltaa päädyttiin kohdunkaulapuudutukseen. Sen verran olin horkassa, että ajantaju katosi kokonaan. En tiedä olinko torkahdellut supistusten välissä, sille välillä tuntui. Ihan varma kuinka kauan kestin ennen kohdunkaulapuudutuken antoa, mutta kun se laitettiin, sain siitä vain toispuoleisen helpotuksen kipuihin. Jostain syystä toiselle puolelle pistetty piikki ei vienyt kipua, mutta toisella puolella ei ollut mitään tietoa kivuista. Siinä sitten päädyttiin uusimaan toisen puolen puudutus, mutta ennen kuin lääkäri ehti uudestaan tulemaan, tuli uusia tuntemuksia. Vatsaa alkoi vääntämään! Jossain vaiheessa tulin tulokseen, että nämä ovat niitä ponnistuksia ja siinä vaiheessa vaihdettiin suunnitelma puudutuksesta pudendaaliin. Lääkärin tullessa paikalle puudutusta laittamaan olin jo täysin auki. Hieman oli synnytys ottanut tuulta alleen, sillä alle puoli tuntia sitten olin ollut 6cm auki kohdunkaulapuudutusta laitettaessa. Eikä lapsivedet vieläkään olleet tulleet. Lääkäri kokeili puhkaista kalvoja, mutta yritykseksi jäi. Kuitenkin lääkärin kääntäessä selkänsä seuraavan ponnistuksen tullessa kuului pieni poks ja lapsivesi lorahti.

Vauhtiin kun oltiin päästy ja vaikka ponnistussupistukseni olivat hyvin lyhyitä, homma eteni vauhdilla. Itse pinnistämällä ja ponnistamalla sekä jonkun nenäsuihkeen auttamana sain ponnistuksista pidempiä. Puoli tuntia puserrettiin ja sieltä poika sitten kerralla putkahti maailmaan. Vaikka kätilö hieman yritti hidastaa pojan vauhdikasta maailmaantuloa, ei siitä mitään hyötyä ollut. Pään eteneminen kun hidastui niin alkoi syntymään kylkiedellä! Jälkikin oli sen näköistä, että vauhtia ei puuttunut. Pojan ensimmäinen parkaisukin tuli jo ennen kuin kokonaan ehti maailmaan. Tosin ei siinä ollut kuin sekuntien osista kyse sillä kiireellä. Terve poika, hiukan alle 3kg, kymmenen sormea ja kymmenen varvasta!

Kokonaisuudessaan raskausaika ja synnytys meni hyvin. Olen varsin iloinen ja tyytyväinen, etten tarvinnut epiduraalia. Se oli kyllä mielessä, että jos en kertakaikkiaan kestä niin sitten otetaan. Mutta onneksi en tarvinnut. Sen verran huvitin kätilöitä salissa, että tokkuroissani kysyin millon on viimeinen mahdollisuus ottaa epiduraali kun piti alkaa jo ponnistamaan! Enää ei ollut kuulemma mahdollista :)